Työaika- ja palkkatilastotutkimuksia Tämä sivusto on yksi uusi kanava jakaa oikeata, tilastoihin perustuvaa tietoa miesten ja naisten työajoista ja palkoista. Olen ensimmäinen suomalainen tutkija, joka on tehnyt palkkavertailut ILO 100-sopimukseen perustuen "sama palkka samanarvoisesta työstä". Aikaisemmat palkkavertailut on tehty ilman samanarvoisen työn huomioonottamista, jolloin ne ovat jääneet ansiotasovertailuiksi.

Nyt on aika naisten hallitukselle

Tulevan hallituksen muodostakoot naiset

Vaalien perusperiaate on, että voittajat saakoot lisää valtaa. Kansa äänestää, pulinat pois.

Vaalien 2019 voittajia olivat naiset ja perussuomalaisäijät. Kun perussuomalaisäijien kanssa kukaan ei halua olla tekemisissä, jäävät jäljelle naiset.

Naisiahan valittiin edukuntaan suhteellisesti enemmän kuin heitä oli ehdokkaina. Eli kansa haluaa naisten hallitsevan  meitä.

Vaikka suurin ääniä saanut puolue oli SDP, sen puheenjohtaja Antti Rinne ei ollut puolueensa suurin ääniharava. Eli minun skenaariossani pahin vaihtoehto, äijäfeministi Antti Rinne ei ole mielestäni oikea hallituksen muodostajaksi. Naisten p...eitä nuoleskeleva mies ei kelpaa minulle pääministeriksi.

Naisten osuus eri puolueissa oli seuraava tiistain tietojen mukaan:

Vihreät                        17/20     85 %
Vasemmistoliitto          9/16   56 %
Kristillisdem.                 5/9     56 %        
SDP                             22/40     55 %
Ruotsalaiset                  4/9     44 %
Kokoomus                    16/38   42 %    
Keskusta                        10 /31  32 %
Perussuomalaiset        11/39   28 %
Muut                                 0/2      0 %

Tuossa on 94 naista, mutta oikea luku lienee tarkistuslaskennan jälkeen 93.

Oikea hallituskokoonpano saadaan, kun suhteutetaan naisten osuudet kussakin puolueessa.

Hallitukseen suoraan:
SDP (pääministeri Sanna Marin)
Vihreät (valtiovarainministeri Maria Ohisalo)
Vasemmistoliitto (ulkoministeri LI Andersson)
Kristillisdemokraatit (sosiaali- ja terveysministeri Sari Essayah)
Itseoikeutettuna RKP (Anna-Maja Henriksson valitkoon pienpuolueena ministeripestinsä itse lopuista)

Näillä on hallussaan puolueittain laskettuna vain 94 paikkaa ja seuraavana naissuhteen mukaan tuleekin sitten kokoomus, jossa naistasapaino jäi vain kolmen edustajan päähän.

Jos halutaan enemmistöhallitus (miksi muuten ????) on otettava seuraavana mukaan kokoomus, ja hallituksella onkin jo 132 paikkaa ja valta on taattu. Mitä sanomista tässä on kokoomuksen miehillä? Sanoihan kokoomuksen EU-parlamentin edustajaryhmäkin aikoinaan, että samassa tehtävässä suomalainen nainen saa vain 80 % miehen palkasta. Eli kokoomus tunnustaa naisten sorron ja kai se haluaa hyvittää sen???? Nyt sillä on siihen mitä mainioin mahdollisuus.

Ja niin, tämä ei ole ironiaa. Äänestin taas vuosikymmenien tottumuksieni mukaan naista. En sano, että olen äänestänyt aina samaa puoluetta, mutta aina naista kuitenkin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

Parempaa perustelua saa hakea. Ylipäätään ehdotan naisia kaikkiin muihinkin tärkeisiin asemiin. Ensisijaisesti tietenkin puolustusvoimien johtoon sukupuolen perusteella ja siittä vaan miehiä kampeamaan ojankaivuusta alkaen. Tasa-arvoa olla pittää, sano!

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Aikoinaan Kiinassa tehtaalla näin kun eräs ryhtyi hitsauspilliin iskemään tulta ja samalla 2 muuta asettuivat pelaamaan mahjongia. Lähempää kun katsoin ryhmää, niin mahjongia pelaavat olivat miehiä ja nainen hitsasi. Tuolloin ajattelin, että milloinkahan suomessa koittaa vastaava tasa-arvoisuus.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Suomessa monet taitavimmat tiukimmat laatuvaatimukset täyttävän hitsaussauman tekijät ovatkin naisia.

Toimituksen poiminnat