Työaika- ja palkkatilastotutkimuksia Tämä sivusto on yksi uusi kanava jakaa oikeata, tilastoihin perustuvaa tietoa miesten ja naisten työajoista ja palkoista. Olen ensimmäinen suomalainen tutkija, joka on tehnyt palkkavertailut ILO 100-sopimukseen perustuen "sama palkka samanarvoisesta työstä". Aikaisemmat palkkavertailut on tehty ilman samanarvoisen työn huomioonottamista, jolloin ne ovat jääneet ansiotasovertailuiksi.

Feministi valehtelee palkkaerosta televisiossa kenenkään puuttumatta asiaan

TV-ohjelma "Perjantai" 8.12.2017, löytynee YLE Areenasta?
Feminismi

Pekka Vahvanen haastattelee Feministipuolueen puheenjohtajaa Katju Aroa. (litterointi minun)

(8.43) Pekka: Useinhan sanotaan ehkä hieman propagandistisesti myös, että naisen euro on 80 senttiä. Sehän on totta, että miehet keskimäärin suomalaisessa yhteiskunnassa tienaa lähes 20 % enemmän kuin naiset, mutta se ei ole koko totuus. Miehet tekee myös tilastojen mukaan 15-20 % keskimäärin enemmän töitä. Miehet on useammin töissä tuottavilla aloilla yksityisellä sektorilla ja naiset on useammin töissä julkisellla sektorilla. Eikö jossain määrin ole ymmärrettävää, että jonkinlainen keskimääräisten palkkojen ero on olemassa.
(9.19) Mihin perustuen? Eikö koko naisillakin ryhmänä ole keskimäärin 20 % pienemmät palkat ja se on ymmärrettävää, miks? Mulla meni ohi kysymys.
9.31 Pekka: Niin, no jos miehet tekee 15 % enemmän töitä, työtunteja, niin eikö ne silloin ansaitse 15 % enemmän palkkaa?
9.39: Katju: No, kun palkkaeroa on tutkittu ja tilastoitu, niin ei se ihan tolta näytä. Et, että jopa siis sen jälkeen kun kaikki nää muuttujat on vakioitu, niin palkkaero on edelleen 6 %. Ja tää 6 % on....
9.52 Pekka: Tää 6 % on samassa työssä.
9.53: Katju: Samassa työssä, samassa tehtävässä ja se ...tai ei ... se on nimenomaan näin, että kun vakioidaan erimuuttujat, ja tota ... mä just tein sellaisen laskutoimenpiteen, että 6 % suomalaisen mediaanipalkasta on 2 400 euroa. Se on keskimääräisen työuran aikan 90 000 euroa. Ja sitten mä rupesin laskemaan, mitä sillä 90 000 saa.
10.31 Pekka: Sun väittämä siis on, että naisen euro on 94 senttiä.
10.35 Katju: EI. Tää indikaattori, mitä tää kuvaa kuvaa, tämä noin 20 % palkkaero, niin se on ihan todellinen olemassa oleva ero riippumatta siitä, että internetissä on olemassa tällaisia niinku villejä tilastotieteilijöitä, jotka esittää vaihtoehtoisia faktoja.

_____________________________________________

Feminispuolueen puheenjohtaja Kaisu Aro valehtelee televisiossa, että 20 % palkkaeroindikaattori kuvaa sitä tilannetta, että kaikki olemassa olevat taustamuuttujat on huomioitu, myös ero tehdyissä työtunneissa. Hän siis väittää, että juontaja ei ymmärrä asiaa oikein.

Eivät ne ole villejä tilastotieteilijöitä, jotka esittävät vaihtoehtoisia faktoja.

Tilastokeskuksen tutkija kertoi Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaostossa, että tilastokeskuksen palkkaerolaskelma on tyyppiä "unadjusted gender monhly pay gap", eikä siinä huomioda kaikkia taustamuuttujia, jotka vaikuttavat palkkaan. Koska EU laskee palkkaeron tutntipalkoista, ei kuukausipalkoista niin kuin Suomi tekee, Tilastokeskus laskee erikseen EU:lle "unadjusted gender wage gap"-palkkavertailun, mutta sitä ei julkaista Suomessa.

Tilastokeskuksen laskema "unadjusted gender monhly pay gap"-indikaattori löytyy täältä

http://findikaattori.fi/fi/13

Katsotaanpa, mitä EU sanoo "unadjusted gender wage gap"istä:

Euroopan komission oikeusasioiden pääosasto huomauttaa julkaisussa: ”Sukupuolten palkkaeron kaventaminen” (2007)  näin sivulla 3: ”EU:ssa sukupuolten palkkaeroon viitataan virallisesti ”tasoittamattomana sukupuolten palk­kaerona” (unadjusted gender wage gap), koska siinä ei oteta huomioon kaikkia sukupuolten palkkaeroon vaikuttavia teki­jöitä, kuten koulutuseroja, "unadjusted gender wage gap"-palkkavertialun, mutta sitä ei julkaista Suomessa. työmarkkinoilla, tehtyjä työtunteja, työn laatua jne.”

Mitä YK ja ILO kertovat "unadjusted gender wage gap"-vertailusta:?

YK ja ILO julkaisevat verkossa yhteisen webinaarin, jossa ne kysyvät: Mikä selittää tasoittamatonta/korjaamatonta palkkaeroa? Ja vastaavat: Koulutustaso ja koulutusala; Työkokemus ja virkaikä; Tehdyt työtunnit; Organisaation koko ja toimiala…

http://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/@ed_emp/@emp_ent/@multi/document...

Kyllä minulle tulee samanlainen olo syvälle betonibukkereihin hautautuneiden valehtelevien feministien puheista kuin juontaja Pekka vahvasella (kertoi ohjelmassa). Verenpaine nousee ja uhkaa synnyttää sepelvaltimotaudin.

Niin vahvaa skeidaa taas kuultiin. Feministit viittaavat tutkimuksiin, joita ei ole. Ja tilastojen lukutaidottomuus on vaatimus, jos haluaa olla feministi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Jostain syystä tuli mieleen tuo seuraava:
https://www.youtube.com/watch?v=gdUnV06p8wo

Juttu olisi ollut ihan hauska, jos se ei olisi ollut asiaohjelmien puolella.

Käyttäjän abdurrahmanfaig kuva
Abdurrahman Faig

Kerrassaan erinomainen blogikirjoitus. Jokainen neuvottelee palkkansa itse työnantajansa kanssa. Lisäksi Suomen lain edessä mies ja nainen ovat tasa-arvoisia, joten jos epäilet että pomosi maksaa sinulle vähemmän sukupuolesi perusteella, on sinulla täysi oikeus viedä asia oikeuden käsiteltäväksi. En tule koskaan ymmärtämään tätä feministien ruikutusta epätasa-arvoisesta palkkajaosta. Kannattaa muuten huomioida vielä se, että miesvaltaiset työpaikat ovat yleensä paremmin palkattuja kuin naisvaltaiset. Ja työpaikkojen sukupuolijakauma taas johtuu luonnollisesti naisen ja miehen erilaisesta hormonitoiminnasta.

Miesten estrogeeni saa heidät kaipaamaan toimintaa ja aktiivisuutta. Tällaista työtä on muun muassa rakennusalalla ja turvallisuusalalla. Molemmissa työntekijät saavat yleensä paljon lisiä, kuten yölisää ja vaarallisen työn lisää. Ylityöt ovat myös yleisempiä näissä ammateissa.

Naisten estrogeeni puolestaan saa heidät hakeutumaan hoivaaviin ja välittäviin aloihin, joita ovat mm. hoiva-alat ja opetusalat. Valitettavasti sairaanhoitaja saa vähemmän palkkaa kuin muurari. Näissä ammateissa ei myöskään esiinny paljoakaan lisiä.

Täytyy myös muistaa, että naiset ottavat keskimäärin enemmän vapaita kuin miehet. On tutkittu, että naiset sairastelevat enemmän ja ottavat enemmän vapaita kuin miehet. Naisilla on myös pidempiä lomia, kuten äitiyslomat.

Käyttäjän paulisumanen kuva
Pauli Sumanen

Kun vertasit muuraria ja sairaanhoitajaa, niin pitää muistaa myös palkalliset vuosilomat. Muurarin vuosiloma on 25 työpäivää, sairaanhoitajilla aluksi 30 työpäivää ja 15 vuoden työn jälkeen 38 työpäivää.
Muurarin lomaraha on 50 % kuukausipalkasta, sairaanhoitajilla normaalisti 72 % kuukausipalkasta, mutta nyt tilapäisesti alennettuna "vain" 51 % kuukausipalkasta.
Muurari käy intin ja tekee ilmaista maanpuolustustyötä, joka verottaa hänen elinikäisiä ansioitaan 4-8 % palvelusajan pituudesta riippuen.
Muurarin palkasta pidätetään 5 % työeläkemaksua, mutta sillä rahoitetaankin sairaanhoitajan työeläkettä, sillä naisten maksamat eläkemaksut eivät riitä naisten eläkkeiden maksamiseen, koska naiset elävät noin 8 vuotta kauemmin kuin miehet. Vuonna 2015 kuolleiden miesten ja naisten eliniässä oli eroa 7,8 vuotta Tilastokeskuksen tilaston mukaan.

Feministien kitinä naisten ansiotasosta on saanut käsittämättömät mittasuhteet. Ja eduskunta uskoo heitä ja yrittää pienentää palkkaeroa, jota ei ole olemassakaan. Sellaista tutkimusta ei ole löytynyt, joka tukisi väittämää palkkaerosta. MUTTA eduskuntahan on kansa pienoiskoossa ja kansanedustaja ihminen pienoiskoossa, (vanha sanonta meiltä maalta).

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Ovatko julkiset lomarahat todella 72%. Mistähän löytää lähteen?

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Käy kysymässä henkilöltä joka on töissä julkisella puolella.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

En myöskään voi ymmärtää. Veikkaisin Sumasen luvun 72 % tulevan siitä, että kiky-sopimus alensi julkisen sektorin lomarahoja 30 %. Tällöin saataisiin outo laskelma 72*0.7 = 50 %, joka on siis työehtosopimusten mukainen normaali lomaraha, eli kiky-sopimuksen lomaraha-ale tuottaisi normaalin lomarahan.

Mutta kyllä sen pitäisi olla siis 50*0.7 = 35 % eli hoitsut saavat nyt siis vain 35 % lomarahaa, kun taas raksamiehet ovat töissä yksityisellä puolella, jota leikkaus ei koske, joten saavat normaalit 50 %.

Eli totuus on aivan päinvastainen.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Onhan näissä muitakin eroja 38 arkipäivää lomaa. Meillä 25 lomapäivää. Palkka toki tulee 30:sta päivästä.
Ei kyllä ole tasa-arvon häivääkään. Julkiset työtunnit ovat vain hieman yli 1500h/vuosi. Työaikaeroakin tulee yli kuukauden työtunnit.
Minulle 8h työpäivälle tulee tietenkin mittaa 8,5h. Koska ruokatunti on palkaton. Tämä vie julkisten tosiasiallisesta työajasta vielä toista sataa tuntia. Todellisia työtunteja siellä tulee hyvin vähän.

Sumanen on kyllä oikealla asialla.

Käyttäjän paulisumanen kuva
Pauli Sumanen

No johan on. Googlatkaa.
Julkisen alan työehtosopimukset ovat verkossa. KVTES ja VTES.
Julkisen alan työntekijä sai lomarahaa 6 % jokaista työntekokuukautta kohden. Eikö 12 kk x 6 % teekin 72 %??????
Ja kun siitä vähennetään 30 %, saadaan 50,4 %.
Tämä totuus ei pala tulessakaan.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #27

Jep, sellainen se tosiaan näyttää olevan. Nähtävästi myös vuosiloman aika tosiaan lasketaan työssäolon veroiseksi. Aika yllättävän suuri lomaraha.

Se 6 % tosin nähtävästi edellyttää, että on ollut työsuhteessa vähintään 15 vuotta, muutoin on 5 %, tai 4 % (alle yksi vuosi).

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Jahaa, KVTES:ssä lomarahat lasketaan vähän eri tavalla kuin muille. 1. luokassa se on 6 % lomanmääräytymiskuukaudelta, josta saataisiin 12*6 = 72 %. Mutta eihän lomanmääräytymiskuukausia ole vuodessa kuin 11 eli voisi olla korkeintaan 66 %.

En löytänyt lähdettä, miten nuo luokat 1-3 määräytyvät, mutta ilmeisesti työvuosien perusteella, tms. 3. luokassa saa normaalisti vain 4 %/kk lomarahaa.

KVTES:n tuntipalkkaiset sen sijaan saavat normaalin 50 %:n lomarahan, tai nyt siis kiky-alennettuna 35 %.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Toki tuo 38 lomapäivää nostaa näilläkin laskuilla todellista lomarahaa melkoisesti.

Lomanmääräytymiskuukausia on 12. Meillä esim 2,5/kk. Eli 30 päivää. Joista 5 on lauantai päiviä. Eli kesäloma kerryttää lomaa.

Todennäköisesti näin on myös julkisella.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Tes mukaan työnveroisiksi päiviksi lasketaan päivät, joista työnantaja maksaa palkkaa. Eli todellakin lomat esim kerryttävät lomapäiviä ja lomarahaa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Onko tosiaan niin että kun Sairaanhoitaja on julkisella puolella saanut yksityisenpuolen palkan korotukset lomapäivinä ei rahana ,niin siitäkin ollaan kateellisia? Sen muurarin verovarojahan siinä on julkinenpuoli säästänyt.

Onko niin että naiset kerää eläkettä ollessaan kotona lasten kanssa synnytyksen jälkeen?
Kuntatyöntekijöiltä peritään aivan samoin tilistä eläkemaksu kuin muillakin aloilla.Maksajana KEVA.kuntien eläkkeet .
Se muurari kyllä maksaa veroissaan johtajien lisäeläkkeet vielä-60 asti. Leskeneläkkeet,Takuueläkkeet,kansanedustajien sopeutumiseläkkeet ,yrittäjien ja maanviljelijöiden eläkkeitä 1mrd/v verovaroista Kelasta.
Mutta niin maksaa veroissaan myös sairaanhoitaja .Maksaa kunnallisveron,ALV 14%-24% kuten muurarikin.
JK.Eikös Intissä saa päivärahaa? Vuokrat maksetaan kokonaan asepalveluksessa olevilta,perhe saa Kelasta tukea,matkat ja täys ylläpito kaikki Sairaanhoitajankin verovaroista..

Käyttäjän paulisumanen kuva
Pauli Sumanen

1. Kysyt: "Onko tosiaan niin että kun Sairaanhoitaja on julkisella puolella saanut yksityisenpuolen palkan korotukset lomapäivinä ei rahana ,niin siitäkin ollaan kateellisia?"
Ei olla kateellisia, mutta kun ne sairaanhoitajat halauavat sekä pitkät lomat, että palkankorotuksen myös rahana. Eihän niitä lomapäiviä ole mukana palkkavertailussa ja sairaanhoitajat itkevät siksi muka pieniä palkkojaan.
2. Kysyt eikö intissä saa päivärahaa.
Saa, mutta ei edes niin suurta kuin valtion virkamiehet saavat, ei puoliakaan. Eikä se riipu ansiotuloista niin kuin esim. äitiyspäiväraha, joka on moninkertainen intin päivärahaan verrattuna. Työnsä keskeyttänyt mies ei saa ansionmenetyksestä mitään korvausta.
Eikä päiväraha ole verolakien mukaan palkkaa. Sillä yritetään peittää niitä kustannuksia, joita väkisinkin tulee kun ei asuta kotona. Monet joutuvat jopa sanomaan asuntonsa irti, kun lähtevät inttiin. Ei päiväraha riitä edes välttämättömiin menoihin siellä, ei ole riittänyt minun eikä lapsieni varusmiesaikana. Eniten velkaantuva kansanosa on varusmiehet, tämän tietävät pikavippifirmat ja kuntien sosiaalitoimi.
3. Annat ymmärtää, että varusmiehet loisivat siellä sairaanhoitajien kustantamina. Ymmärtääkseni he alentaisivat mielellään sairaanhoitajien veroja olemalla menemättä sinne. Mutta naiset haluavat tutkitusti miehiä enemmän, että laissa määrätty asepalvelus on vain miehiä koskeva.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Vastaako muurari ihmisen hengestä? Onko muurarilla kolmivuorotyö? Tekeekö se sairaanhoitaja myös kotityöt työnsä jälkeen?
"Ennen oli miehet rautaa ,puuta ovat nyt" Naiset sotimaan miesten puolesta ja käymään armeijan. Kyllä vanhat jermut kuolis nauruun tuolle valitukselle.

Sairaanhoitajat ei ole pakollista asevelvollisuutta tehnyt .Eiköhän sen tehnyt aikanaan miehet puolustusvoimista yhdessä mies presitentin kanssa.
Ja ennen miehet pitivät sitä kunnia asiana käydä varusmiespalvelus ja puolustaa isänmaataan.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #12

Muurari saa yleensä urakkapalkkaa suoraan tiilienbmäärän mukaan. Jos työ ei maita, niin palkkaa ei tule.

Kauhan varteen kokeilemaan. 400-500 kiveä päivässä seinään. Ei tarvitse inistä, kun kaikki on itsestä kiinni. Kokeiltu on.
Hyvät muurarit kyllä tienaavat. Enimmäkseen ovat nykyään muualta. Palkka matala ja tuleeko veroja lainkaan?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #16

Kauhanvarressa on kokeiltu. kolmivuorotyö ,satojenlitrojen kattilat,seisomatyö,pyhät ja juhlapäivät työpäiviä. Yö tunneista Aholaidan sukkahosujen verran.
Palkka ravintola-alalla surkea.
Samoilla jaloilla kotiin hellan eteen sapuskaa perheelle laittamaan +muut kotityöt päälle.
Ei ollut kotihoidontukia,ei 3v vanheimpainvapaita,töihin 2kk äitiysloman jälkeen.
Ei ollut pesukoneita,astianpesukoneita vesi piti hakea kaivosta ja lämmittää hellalla. Nyt painetaan vain nappia .

Taitaa olla elämä liian helppoa nykyään ?

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #18

On kolmivuorotyötä tehty. Pidin siitä palkka noiusi ja vapaata oli huomattavasti enemänmän. Oikea nimi on kai katkeamaton viisivuorotyö. On tehty myös 4h töitä 4h vapaata. Sitä kun viikon verran tekee, niin alkaa oöla pökeryksissä. Mutta siitä pääsi ministerin palkoille 24h palkkaa, josta 8 normtuntia 2 50% tuntia ja 14 100%. No se on jo historiaa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #19

Teitkö neljännenvuoron kotona ilmaiseksi työpäivän jälkeen?

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #20

Katkeamaton viisivuorotyö. Viisivuoroa työntekijöitä tietenkin. Siinä vapaita kertyy enemmän eli todella on vapaavuoro. Mutta näillä viidellä vuorolla työ jatkuu tauotta ympärvuorokauden ja vuoden.

Muistaakseni 4 aamuvuoroa 2vapaata, 4 iltavuoroa 2 vapaata, 4 yövuoroa 4 vapaata. Palkka on huomattavasti parempi ja työtunteja tulee vähemmän.

Luultavasti tätä systeemiä käytetään edelleen.

Joskus tehtiin myös katkeavaa eli oli arkipäivät kolmevuroa ja viikonlopun paja oli kiinni.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #22

Tuohan oli hyvä systeemi.
Ravintelissa oli aamuvuoro,sen jälkeen iltavuoro ja seuraavaksi yövuoro. sitten 10:00 alkava vuoro 18:00 ,aamu ja ilta ,1 vapaa. vasta 7 viikoloppu 2pv vapaata.
Ei paljon harrastettu mitään tai oltu perheen kanssa kun miehellä oli päivätyö.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #12

Sairaanhoitaja ei vastaa ihmisen hengestä vaan lääkäri vastaa. Tämä on oikeuskäytännössä tehty harvinaisen selväksi. Työmaalla taas turvallisuus on vastaavan mestarin ja suunnittelijan harteilla. Sekä työntekijöiden että rakennuksen turvallisuus. Molempia on tuomittu siitä että ihmisiä on kuollut.

Pitkät lomat koskevat myös päivätyössä olevia hoitajia.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #25

lainaus:
Sairaanhoitaja ei vastaa ihmisen hengestä

Kuka jakaa lääkkeet ja annostelee ne potilaalle?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #26

Pääosin ihmiset itse kotonaan lääkärin ohjeen mukaisesti.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Monet joutuvat jopa sanomaan asuntonsa irti, kun lähtevät inttiin.

????
Sotilasavustuksen asumisavustus
-Asumisavustuksella korvataan vakinaisen vuokra-asunnon, asumisoikeusasunnon, osaomistusasunnon tai omistusasunnon todelliset asumismenot:

vuokra
yhtiövastike
erikseen maksetut lämmityskustannukset ja vesimaksut
asuntolainojen korot ja oman asunnon kunnostamista tai asumisoikeusmaksun maksamista varten otettujen lainojen korot
sähkö- ja kaasumaksut sekä
omakotitalon hoitomenot.
Sähkölaskut ja vesilaskut korvataan, jos ne erääntyvät maksettaviksi palvelusaikana tai palveluksen päättymiskuukauden aikana.
KELA

Käyttäjän paulisumanen kuva
Pauli Sumanen Vastaus kommenttiin #13

Sotilasavustuslaissa sanotaan §3: Sotilasavustuksena maksetaan
"asevelvolliselle itselleen ERITYISESTÄ SYYSTÄ asumisavustus hänen käytössään olevasta asunnosta aiheutuviin menoihin;"

Sotilasavustuslaki on tarkoitettu etupäässä parisuhteessa eläville turvaamaan kumppanin ja yhteisten lasten toimeentulo. Tavalliselle pulliaiselle, joita nuo 20-vuotiaat nuoret miehet valtaosin ovat, sotilasavustuslaki ei auta mitään.
Useimmat opiskelevat eikä opiskeluasuntoja pidetä tyhjillään siksi, että mies lähtee inttiin. Niinpä tällaisella miehellä ei ole enää omaa kotia, mihin tulla lomalla. Kotoaan pois muuttanut mies joutuu anelemaan apua vanhemmiltaan, jotka eivät enää ole hänen huoltajiaan. Ja kun mies tulee takaisin intistä, ei mikään laki sano, että uusi opiskeluasunto tulee automaattisesti.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Voihan ne julkisenpuolen työntekijöiden palkatkin jättää maksamatta tai poistaa palvelut kokonaan:

Julkiset palvelut ovat palveluja, joita valtio ja kunnat järjestävät, ja joilla tuotetaan kansalaisille tai asukkaille palveluja.
Julkiset palvelut eivät tavoittele voittoa niin usein kuin kaupalliset, vaan tavoitteena usein on taata kaikille ihmisille mahdollisuus laadukkaisiin turvallisuutta, tasa-arvoa, hyvinvointia, terveyttä ja sivistystä tuoviin palveluihin.
-Julkiset palvelut tuotetaan pääosin yhteisin verovaroin,
- ja niiden tarkoitus on olla kaikille kansalaisille yhteisesti saavutettavia.

Tai antaa nekin verovarat SOTE myötä "pörriäiseten" osakkeenomistajille.

Risto Salonen

Tähän sopii hyvin uudesta tietofinlandian voittaneesta kirjasta Pentti Linkolan mielipide. "Mies on äidin, isoäitien, siskojen, tätien, vaimojen, lapsenhoitajien,
naisopettajien muovaama sätkynukke. Nyt feministit yrittävät viedä tältä narrilta vielä viimeisetkin suojatyöpaikat"....
Ei voi paremmin sanoa.
Kirja on muuten erinomainen, vaikka sitä on kritisoitu vaikka millä perusteella.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

On valeuutisia ja valeuutisia. Toiset valeuutiset porskuttavat vuodesta toiseen.

Käyttäjän abdurrahmanfaig kuva
Abdurrahman Faig

Johan herätin keskustelua... Enpä olisi olisi osannut arvata että yksi kommentti olisi voinut aiheuttaa tällaisen väittelyn. Oppii sitä ainakin uutta :)

Toimituksen poiminnat