Murtolukuoppi on vaikeaa

Varoitus: Tämä ei ole työaika- eikä palkkatilastoasiaa, vaan murtolukuoppia.

Kaikkihan me tiedämme, että (Sofi Oksasen suulla) ”Suomessa miehet hakkaavat naisia”. Se on korvien väliin pinttynyt uskomus, jota tilastoilla ei voida muuttaa.

Eilinen Turun Sanomat kertoi nuorten seurusteluväkivaltatutkimuksesta näin: ”Neljä vuotta sitten julkaistun kyselyn mukaan 15–16-vuotiaista seurustelevista tytöistä joka neljäs oli joutunut nykyisen seurustelukumppaninsa väkivallan kohteeksi. Seurustelevista pojista saman kertoi kokeneensa yksi kolmesta.”

Tulee mieleen urheilujuttu keihäänheittäjä Yrjö Nikkisestä, joka heitti maailmanennätyksen 84,23 koivukepillä Kuhmoisissa juhannuksena 24.6.1956. Tämän jälkeen Nikkinen neuvotteli aina tarkkaan, millä hinnalla hän tulee kilpailemaan. Kerran järjestäjä tarjosi kolmasosaa lipputuloista, mutta Nikkinen ei tyytynyt tähän, vaan vaati neljäsosaa. Ja sai tahtonsa lävitse taitavana neuvottelijana.

Onko tässä logiikka siihen, että miehet ovat väkivaltaisempia kuin naiset?

paulisumanen
Sitoutumaton Hyvinkää

Työaika- ja palkkatutkija. Myyttien murtaja. Miehen biologisessa ruumiissa. Gender oli aluksi "nainen", kunnes petyin feminismiin ja vaihdoin genderikseni "mies".
“The greatest enemy of knowledge is not ignorance, it is the illusion of knowledge.” ― Stephen Hawking -
"Menschen, die recht haben, stehen meistens allein" & "Je mehr Leute es sind, die eine Sache glauben, desto größer ist die Wahrscheinlichkeit, dass die Ansicht falsch ist" - Kierkegaard -
"On parempi laskea summittain oikein kuin tarkasti väärin" - Eino Saarinen (1932-2014), kolmessa eri yrityksessä esimieheni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu